maanantai 13. maaliskuuta 2017

Pitkästä aikaa

Heippa uuteen viikkoon!

Ihana aurinkoinen sää on tänään täällä tuonut ihanaa kevätfiilistä. Kyllä se vaan tuntuu kivalta, kun aurinko paistaa ja lumi sulaa. Maaliskuu maata näyttää, eikö se sanonta niin kuulu.

Viikonloppu vietettiin kotoillen nauttien kiireettömyydestä ja innostuin pitkästä aikaa tekemään lihapiirakkaa. Eipä ole tullut tehtyä tätä herkkua pitkään aikaan. Hyvä ruoka kera salaatin. 





Jauhelihapiirakka

Kaupan valmis voitaikinalevy
400g naudanjauhelihaa
puuroriisiä n. 2dl
jauhelihamaustetta
lihaliemikuutio
kananmunaa voiteluun


Sulata voitaikinalevy. Keitä riisi lihaliemessä. Ruskista ja mausta jauheliha.
Sekoita riisi ja jauheliha keskenään. Kaulitse voitaikinalevy ohuemmaksi.Leikkaa halutessasi taikinasta koristelua varten suikale erikseen.
Levitä jauheliha-riisiseos taikinan toiseen päähän ja käännä toinen pää kanneksi.
Painele haarukalla taikinan reunat tarkkaan kiinni. Laita koriste kannen päälle.
Pistele reikiä kanteen haarukalla. Voitele lopuksi kananmunalla.

Paista piirakkaa uunissa 225 asteessa uunin keskitasolla, kunnes taikina on saanut kauniin kullanruskean värin.

Piirakan kanssa sopii kivasti ketsuppi ja sinaappi ja myöskin kurkkusalaatti. Me nautittiin piirakkaa salaatin kera. Aurajuusto sopii myös kivasti piirakan sisään sekä kananmuna. Tällä kertaa mentiin vaan näin simppelillä versiolla.


Ihanaa maaliskuun uutta viikkoa!




4 kommenttia:

  1. Voi namskis, kun näyttää hyvältä!😋
    Meillä itsetehty lihapiirakka on miehen bravuuri.
    Mukavaa illan jatkoa!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Itsetehty lihapiirakka on kyllä tosi hyvää ja vain mielikuvitus on rajana mitä täytteeseen lisäilee. Tykätään kyllä ihan tuosta perusversiosta kovasti.
      Se on kiva, kun mieskin kokkailee. :)
      Mukavaa tiistaita sinne! ❤️

      Poista
  2. Itsetehty lihapiirakka on aivan toista kuin kaupasta ostettu, nami maiskis !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä! :)
      Mukavaa illanjatkoa Tuija!

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)