sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Sunnuntaita

Mukavaa sunnuntaita täältä!

Aamu on lähtenyt täällä käyntiin laiskasti telkkarin ääressä. Olo on jokseenkin väsähtänyt, tiedä sitten miksi. Sain kuitenkin itseni ylös sohvalta ja paistelin muutaman Runeberin tortun näin Runeberin päivän kunniaksi. 




Ohjeen näihin otin kotikokki.net sivulta.Karvasmanteliöljyä en laittanut, kun eilen en sitä kaupasta enää saanut, kun olivat muut ehtineet minua ennen kaikki ostaa. Hylly ammotti tyhjyyttään siltä kohden parissa kaupassa. Tainneet muutkin innostua leipomaan näitä torttuja.



Kauppareissulla kotiutin myös nämä ihanat tulppaanit. Laitoin ne viikolla Finnmarista ostamiini valkoisiin kannuihin. Nuo kannut sopivat mielestäni niin hyvin kukkamaljakoiksi. Sellaisiksi ne hankinkin. Kaapissa odottaa vielä yksi isompi kannuhankinta kesää ja ihania kesäkukkia ulos laitettavaksi. 
Helmikuuta jo mennään ja voi, kun tulikin mieleen kesä tuosta kannusta ja ajatus ihanan lämpimistä päivistä takapihalla nautiskellen ja multaan sormet upottaen. Telkkarista tulee parhaillaan huvila ja huussi ja voi miten ihania kukkaistutuksia erään mökin pihaan syntyy. Kesä, kukkaset ja aurinko. <3

Nyt eletään tätä päivää ja nautitaan vielä talvesta. :)

4 kommenttia:

  1. Voi miten täydellisen ihanat tortut!
    Me tehtiin eilen myös Runeberin torttuja.
    Ihanat kannut ja tulppaanit!
    Niinpä, olisipa jo kesä.
    Mukavaa sunnuntai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sari! <3
      Kesää odotellessa...
      Mukavaa sunnuntaita sinne!

      Poista
  2. Mä taas oon niin laiska etten leiponut torttuja ollenkaan. Olen vain kuolannut kuvien perään, kuten sinun torttusi ovat niin herkullisen näköisiä ja hienoja.
    Nuo tulppaanit ovat kauniita ja ovat kauniissa kannuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuija! <3
      Aina ei jaksa leipoa, joskus toiste sitten.:)
      Ihanaa alkavaa uutta viikkoa sinulle!

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)