tiistai 21. helmikuuta 2017

Suklainen herkku

Lauantaina innostuin leipomaan. En olekkaan pitkään aikaan tehnyt mokkapaloja ja niinpä ryhdyin hommiin. Mokkapalat on kyllä niin hyviä. Liiankin hyviä, kun niitä tuppaa useampi palanen suusta alas menemään. Erilaisella koristelulla saa kivasti vaihtelua samaankin ohjeeseen.
Tein vain puolet taikinasta. Pienet uunipellit on käteviä, kun voi tehdä leipomuksia ihan pienestikkin, eikä tarvitse tehdä koko pellillistä.





Laitan tähän vielä mokkapalojen ohjeen, jos innostut tekemään. 
(Tämä ohje Valion sivuilta)

Mokkapalat

4 munaa
2 1/2dl sokeria
200g voita
2dl maitoa
5dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 rkl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria

Kuorrutus

75g voita
0,75dl vahvaa kahvia
4dl tomusokeria
1/2dl kaakaojauhetta
2tl vaniljasokeria

Pinnalle

nonparelleja

Valmistusohje

Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaahdoksi

Sulata voi. Lisää voisulaan kylmä maito, niin se jäähtyy sopivaksi.

Yhdistä kuivat aineet ja lisää vuorotellen maitoseoksen kanssa muna-sokerivaahtoon.
Sekoita varovasti tasaiseksi esim. nuolialla.

Kaada leivinpaperilla varustetulle uunipellille.

Kypsennä uunin keskitasolla 200 asteessa n. 15min. Anna jäähtyä.

Kuorrutus

Sulata voi. Lisää kahvi. Sihtaa muut aineet siivilän läpi. Sekoita kunnes tasaista.
Levitä kuorrutus pohjanpäälle. Koristele nonparelleilla ennenkuin kuorrutus kovettuu.

Nauti!


6 kommenttia:

  1. Namskis!
    Mokkapalat on niin hyviä.
    Kivaa tiistaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kauaa kestänyt, kun kaikki oli syöty.
      Hyviä kyllä ovat.
      Mukavaa tiistaita sinullekkin Sari. :)

      Poista
  2. Herkullista,nami !!
    Mä teen yleensä ton pohjan vaaleaksi, ei kaakojauhetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan herkullista vaalealla pohjallakin. En muista itse koskaan tehneeni ilman kaakaojauhetta. Pitääpä joskus kokeilla.
      Mukavaa tiistaita sinulle Tuija! :)

      Poista
  3. Moikka 😊 Olen ensimmäistä kertaa visiitillä kivassa blogissasi.
    Tuo leipomasi herkkuklassikko on niin hyvää! Pitäisikin taas leipoa. Äkkiä se katoaa lautaselta.
    Mukavaa keskiviikkopäivää! T.Maija myrskyluodolle.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi Maija
      ja kiva, kun tulit visiitille. ❤️
      Nuo mokkapalat on kyllä todella maistuva klassikkoherkku, joka on monen mieleen. Sopii niin arkeen, kuin juhlaankin.
      Mukavaa keskiviikkoa myös sinulle! :)

      Poista

Ilahtuisin kommentistasi ! :)