keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Suolaisia torttuja

Ajattelin kokeilla tehdä torttuja suolaisella täytteellä. Näitä en ennen ole tehnytkään ja innostuin kokeilemaan, kun kuulin, että hyviä ovat. Laitoin täytteeksi kinkkukuutioita, keltaista paprikaa ja aurajuustoa. Tein tortut tavanomaiseen malliin ja voitelin. Torttujen päälle ripottelin vielä mozzarella juusto raastetta. Ihana tuoksu tuli uunista ja kyllä maistuivatkin hyviltä. Kaupasta ostin valmiita piparkakkuja makeaksi herkuksi kera suolaisten torttujen. Piparkakku taikina odottaa kyllä pakastimessa paistajiaan. Siitä valtaakin sitten kotiin niiiin ihana jouluntuoksu. Kyllä vähän himottaisi tehdä taikina ihan itse, mutta taidan tyytyä valmiiseen, niinkuin joka vuosi. No, mutta pipari juttuja sitten lisää vähän myöhemmin.....



tiistai 29. marraskuuta 2016

Pallovalot

Käytiin eilen äidin kanssa huonekalukaupoilla. Samalla kierroksella etsiskelin uutta päiväpeittoa meidän sänkyyn. Tosi vähän on kaupoissa valikoimaa isoista päiväpeitoista, jotka sopisivat 180/200 kokoiseen sänkyyn. Uutta valkoista päiväpeittoa kaipailen, joka olisi saman tyylinen kuin esimerkiksi Luhdalla oleva Pilvi. Tätä kyseistä päiväpeittoa ei tietäääkseni ole saatavissa tuossa koossa. Vanhaan päiväpeittoon on tullut keskelle sänkyä kurja tahra, jota en ole saanut lähtemään millään. Yhden valkoisen peiton löysin, mutta se tuntui olevan materiaaliltaan sellainen, että rypistyy herkästi. No etsintä jatkuu...

Sitten siihen otsikon aiheeseen... :) Samaisella reissulla poikkesimme Jyskissä ja sieltä tarttui mukaan kivat pienet pallovalot.Näissä on kivasti neljää eri väriä, valkoista, hopeaa, kullanruskeaa ja mustaa. Käteviä nämä pattereilla toimivat valot, kun ne voi sijoittaa mihin haluaa, eikä tarvitse miettiä pistorasioita. Laitoin ne keittiön pikkupöydällä olevaan jalalliseen astiaan. Tuli ihan kivan näköinen. Valot lisääntyy ja joulu lähenee. Enää yksi päivä ja sitten ollaankin jo joulukuussa. :)


lauantai 26. marraskuuta 2016

Sarvipäitä

Meiltä kotoa löytyy muutama ihastuttava sarvipää. Viime ostosreissulla näin yhden pienen ihanuuden yksinään nököttävän sisustusosaston hyllyllä ja ihastuin oitis. Sitä enempää miettimättä se lähti mukaan meille. Hintakaan ei päätä huimannut. Kivasti kimmeltelee tämän sarvipään "turkki".
Lopullista paikkaa kotona se ei ole vielä löytänyt, joten tällä hetkellä se seisoskelee keittiön hyllyn päällä. Olohuoneessa meillä on jo entuudestaan kaksi valkoista sarvipäätä. Sopivat mielestäni kivasti jouluiseen ja talviseen tunnelmaan. Tyttökin tykkää sarvipäistä ja hänenkin huonestaan löytyy pari hopeanväristä kaverusta. Pikku hiljaa alkaa jouluolo jo kutkutella. Ulkona vaan on kyllä sää ihan muuta kuin jouluinen. Kaikki se ihana lumi on tipotiessään ja tälläkin hetkellä vettä sataa ja on niin pimeää. Jospa kaivaisi joululehdet kaapin kätköistä ja niitä tutkailemaan näin lauantai-iltana kera lämpimän viltin ja kupposen teetä.

torstai 24. marraskuuta 2016

Kevyesti salaatilla

Voisin elää salaatilla. Kevyttä ja raikasta. Töissä mukana on usein salaatti ruoaksi. Voisin syödä myös lämpimän lounaan, mutta olen todennut, että salaatti täyttää sopivasti ja ei aiheuta ruoan jälkeistä väsymystä. Salaattiin saa mukavasti vaihtelua mm. kalalla, broilerilla ja kalkkunalla. Tällä hetkellä ceasar-salaattia on tullut tehtyä aika usein.Hyvää! Kaupasta saa myös kivoja valmiita salaattipohjia, joita tulee silloin tällöin käytettyä. Salaattibaareista saa myös kätevästi napattua salaatin mukaan. Erilaisilla salaatinkastikkeilla saa uutta makua ihan perussalaatteihinkin. Pastat ja makaronit antavat salaatille lisää ruokaisuutta. Kevyesti mennään vielä näillä herkuilla ennen ihania jouluruokia. :)



sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Ensimmäiset joulutortut

Sunnuntaita mennään jo illassa. Mukava viikonloppu takana. Perjantaina lähdettiin työporukan kanssa viettämään pikkujoulua risteilyn merkeissä. Nautittiin joulubuffetista ja tanssittiin pikkutunneille asti.Olipas kivan rentouttava viikonlopun aloitus. Lauantai menikin sitten vaan kotona oleillessa. Tänään paistoin ensimmäiset joulutortut. Täytteeksi valitsin näihin ensimmäisiin omena-kanelimarmeladin. Tortut ovat mielestäni parhaimmillaan juuri uunista tullessaan hieman jäähtyneinä.Torttutaikina levyt ovat niin käteviä, kun levyjä voi ottaa pakkasesta sen määrän, kuin kerralla haluaa paistaa. Teekupponen eteen ja herkuttelemaan uunituoreilla tortuilla. Uusi viikko taas alkamassa. Enää vähän reilu kuukausi jouluun:)



maanantai 14. marraskuuta 2016

Tuunailuja

Työkaveri oli tässä taannoin laittamassa pois pikku pöytäänsä. Minäpä tarjouduin antamaan pöydälle uuden kodin. Sellaisenaanhan pöytä ei meille sopinut ja vaati muutenkin hiomista ja kunnostamista. Jonkin aikaa pöytä sai odottaa sopivaa maalaushetkeä ennenkuin kaivoin hiomapaperin, pensselit ja maalipurkin esiin. Pinnassa olleet jäljet tasoittuivat huvin ja niin pöytä sai uuden valkoisen maalipinnan. Pöydästä tuli kahden maalikerroksen jälkeen kuin uusi. Pöydässä oli tumma irtolaatikko, jonka maalasin myös valkoiseksi. Paikkaa pöydälle mietin pitkään ja se päätyi sitten olohuoneeseen. Välillä sen päällä on ollut lyhty, välillä kynttilä tai kukka. Tykkään niin tällaisista pikku maalailu puuhista. Näillä muisteluilla alkavaan viikkoon...

Todella huono kuva:(

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Isänpäivä

Isänpäivä aamu alkoi aamupalalla yhdessä, kun viimeinenkin unikeko oli saanut itsensä kömmättyä ylös sängystä. Olipas mukavaa pitkästä aikaa istua aamupalalle kaikki yhdessä saman pöydän ääreen. Normaalisti viikonloppuisin jokainen heräilee ja syö aamupalan yleensä omaa tahtiaan ja arkisin yhteiset aamupalat ovat enää historiaa erilaisten  työ- ja kouluun lähtemisaikojen vuoksi. Tein eilen kaakaopohjalla pikkukakun, johon laitoin sisälle minttu-suklaa rahkaa, kermaa ja banaania. Näiden joukkoon hienonsin vielä kahta erilaista minttusuklaata. Kakun koristelin myös samoilla suklailla. Nam, oli kyllä maistuva suklainen aamuherkku. Aamupäivä vietettiin kotosalla ja päivällä kävimme kyläilemässä minun vanhemmillani. Mukava oli kahvitella ja rupatella niitä näitä.
Niin se viikonloppu alkaa taas olla takanapäin ja uusi viikko alkamassa. Miten nämä päivät menevätkään tällaista vauhtia? Viikonloppu saisi kyllä mennä vähän hitaammin. Nyt vielä vähän kotihommia ja sitten katsomaan huikeaa Tähdet, Tähdet ohjelmaa...


























lauantai 12. marraskuuta 2016

Hankintoja

Tehtiin työkaveriden kanssa taas tilausta Dermosilille. Aina jotain kivaa näin joulun alla on kiva tilata myös pukinkonttiin ja päätyypä tilauksesta yksi isänpäivälahjapakettiinkin. Käteviä tuollaiset valmiiksi lahjapakkaukseen laitetut tuotteet. Living sarjan body wash päätyy omaan kylppäriin. Tyylikäs reilunkokoinen pumppupullo, jonka voi tyhjennyttyään täyttää uudelleen. Huomenna vietetään Isänpäivää! Kakku odottaa vielä valmistajaansa. Huomenna sitten yhdessä kahvitellaan kera kakun. Päivemmällä olisi tarkoitus sitten käydä omaa rakasta isää tervehtimässä. <3 Nyt kakun leipomispuuhiin...

perjantai 11. marraskuuta 2016

Kun paleltaa

Mikä onkaan mukavampaa, kuin istahtaa lämpimään saunaan kun oikein paleltaa. Vielä kun laittaa vähän tunnelmaa kynttilöillä rentoutmishetki on täydellinen. Ihana hiljaisuus, jota rikkoo vain välillä kiukaan sihahdus. Niin parasta. Sauna on myös oiva paikka venytellä kireitä ja kipeytyneitä lihaksia.
Joskus on mukavaa makoilla lauteella pitkin pituuttaan silmät kiinni ajattelematta mitään, tuntea vain ihana löylyn lämpö. Saunan jälkeen on ihanan rento olo köllähtää sänkyyn ja käpertyä peiton alle ja antaa unen tulla. Tai sitten laittaa jotain hyvää syötävää ja istahtaa sohvalle, jonkin hyvän ohjelman pariin. Näissä ajatuksissa ja tunnelmissa tänään. Viikonloppu taas alkamassa... :)



torstai 10. marraskuuta 2016

Kirppislöytö


Kirpputorilta kotiutin tällaiset hopean väriset kimaltelevat kuusenkoristeet. Näyttivät niin kivoilta, että pakko oli ottaa mukaan ja heti kokeeksi käyttöön. Laitoin jo pikku tarjottimella olleiden tuikkukippojen kaveriksi. Voi, miten jouluinen olo tulikaan. Katsotaan sitten päätyvätkö kuuseen kun sen aika koittaa. Jo vähän joulun tuntua kotiin pienin jutuin. Eihän siihen enää kovin kauaa ole kun voi jo tontut kaivaa esiin. ;) Kirppareilta tekee toisinaan kivoja ja halpoja löytöjä. Niitä kierrellessä pää tyhjenee arjen asioista ja taas jaksaa porskuttaa... nyt sauna päälle ja lämmittelemään...

























keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Villasukat lämmittää

Ulkona pakkanen tuntuu kovin kylmältä kun tuulee niin paljon. Ulkoillessa saa kyllä ihanan punaiset posket. Mukavaa kun on satanut paljon lisää lunta ja maa on valkoinen. Talvi on tullut. Varpaita lämmittää villasukat niin sisällä kuin ulkonakin. Innostus neulomiseen syttyy aina kun ilmat alkavat viiletä. Sain tässä valmiiksi aloittamani villasukat ja vielä jäi lankaa niin houkutus oli suuri tehdä vielä pikkukaverit isoille sukille. Tiedä sitten mihin ja kenen jalkoihin joskus päätyvät. Uudet sukat ovat jo työnalla :) Lisää lunta odotellessa uuteen päivään...
























                                                     


tiistai 8. marraskuuta 2016

Viherkasvi innostus

Meiltä löytyy jo muutama viherkasvi jotka ovat säilyneet hengissä jo pidemmän aikaa. Olen sellainen kukkien hoitaja, joka unohtaa kastelun toisinaan pitkäksikin aikaa. No nämä yksilöt ovat onneksi sellaista sorttia, että eivät näköjään heti pahastu, jos vähän pääsevät kuivahtamaan.;)    
 
                                                                                                 
                                                                                                           
















 
                                                   








Uusimpana tulokkaana eräältä kirpppari reissulta ostin hauskannäköisen yksilön, jonka anoppini tunnisti  hirvensarvi saniaiseksi. Kun lehtiä katselee niin niitähän nuo kyllä muistuttavat. Nyt vaan täytyy toivoa, että hengissä säilyisi ainakin jonkin aikaa hoivissani. Miten sitä näitä sisäkukkia meinaa unohtaa kastella, kun kesäkukkia muistaa kyllä.


Ihanaa kohta saa taas ostaa joulukukkia. Niistä ehdoton ykkönen on kyllä valkoinen amarylllis.

lauantai 5. marraskuuta 2016

Kattaus

Ihanaa herätä lauantai aamuun ilman kellon soittoa. Kiireetön aamupala ja villasukan neulontaa kaikessa rauhassa. Siitä sitten pikainen kauppareissu puuttuvien ruokatarvikkeiden hakuun päiväruokaa varten. Päätin kattaa vähän kauniimmin näin Pyhäinpäivän kunniaksi.







































Ruoaksi tehtiin jauhelihapihvejä kera perunamuussin, bearnaisekastikkeen ja salaatin. Jälkkärinä kahvia,teetä ja pullaa. Ruokailemaan kanssamme saimme miehen äidin sekä tyttömme ja hänen poikaystävänsä liittyivät myös seuraamme. Mukavia yhdessäolon hetkiä.





















Iltaa vietetään yhtä rennosti kuin oma ihana murumme.  Lötkötellen ja sohvaan käpertyen. Popcorneja vähän tekisi mieli. Pitääkin tästä lähteä niitä poksuttelemaan.

Rauhallista pyhäinpäivän jatkoa!

perjantai 4. marraskuuta 2016

Tunnelmaa

Ihanaa, valoinen lumi satoi maahan ja heti tuli niin jouluinen ja talvinen olo. Marraskuuta jo mennään. Viikonloppua aloitellaan täällä meillä tunnelmoiden kynttilöiden valossa. Saunassa käyty ja broilersalaattia nautiskeltu. Telkkarista tulee Vain elämää. Mukava viikonlopun aloitus siis.







































Nyt kun illat on pimentyneet niin on mukava laitella kotiin erilaisia tunnelma valoja. Makuuhuoneeseen laitoin senkin päälle kummallekkin puolen telkkaria viime vuonna ikkunassa olleet tähdet. Tuovat mukavaa tunnelmaa makuuhuoneeseen.                                                                                                                                                                                                        






































Viime vuonna tein lankapallot joihin laitoin patterivalot. Nyt ne antaa kivaa tunnelmaa eteisen pikkulipaston päällä. Ovat myös ihan kivat ilman valojakin. Tykkään niin tällaisista tunnelman luojista. Harvoin tulee näin pimeän aikaan kattovaloja sytyteltyä. 

Näissä tunnelmissa alkavaan viikonloppuun!